neljänteen blogiini mitä aloitan. Uuteen kauteen.
Olen pieni 19 vuotias tyttö. Aloin kirjottamaan tätä blogia samasta syystä miksi aina ennenkin. Tahdon päästä kuntoon ja laihtua, olla pienempi. No, kokemuksen syvällä rintaäänellä, se on vain kausi. Kolmaskymmenes kerta elämässäni kun olen dieetillä ja alan juoksemaan, käymään salilla. Kerran jaksoin tätä terveellistä elämää kolme kuukautta! Tälläkertaa pätkäpaastoan, ja aion alkaa käydä juoksemassa. mnojoo. ihan kiva suunnitelma.
Monesti on kuvitelma siitä, kuinka liikuntaharrastusta ja ruokavaliota pitäisi jaksaa pitää yllä kokoajan. Eli kuukausi pari on iso eiei. Olen tullut aina pahalle mielelle, siitä kun into sitten loppuukin ja sama huono elämäntyyli jatkuu. Nyt jollain älähtää mieleen se, että no varmasti ei jaksa tehdä nuin tiukalla ohjelmalla ja että vika on siinä. Mutta, enkö vain voisi hyväksyä sitä, että elämäni menee sykleissä. Pärjätä sen asian kanssa, etten jaksa pitää huippukuntoa yllä kokoaikaa, ja välillä vain möllöttää. Tiedän kuitenkin, että aina se liikunnallinen kausi on sieltä tullut. Peruskuntoni on ihan hyvä, en sairastele juuri koskaan ja painoni pysyy tasaisen samana teki mitä teki. Ainut asia mitä liikunnasta siis hyödyn, on henkinen mielihyvä.
Olen introverteistä introvertein. Ryhmäliikuntaa yäk, ryhmätöitä hyi. Puhelimen soittoääni kalahtaa korvaan pelkkänä vastuuna. Bileissä mieleeni juolahtaa väkisinkin ajatus siitä, että voisin olla kotona upputuneena omaan maailmaani, mukavuusalueelleni. Olen kuitenkin onnekas siitä, että minulla on kaksi semmoista ystävää, keiden seura ei väsytä niin paljon, ja voin jakaa joitakin tuntoja heidän kanssa.
Piilogoottius on vahva tämän kanssa, sanoisi joku, joka mielenmaisemani näkisi. Pakahduin eilen ulkona syksynväreihin ja kirkonkellojen soittoon. Pidän tummista ja samettisista asioista. Romantisoin mielessäni pahoja asioita, huumeita, alkoholia, masennusta. Luojan kiitos, en toimi näiden romanttisten kuvitelmen mukaan, vaan olen realisti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti